Mattilanperä, Kivikauden kylä
Sijainti: Raahen palvelukartallaMattilanperän Kettukankaan laella sijaitsee noin 100 x 300 metrin laajuisella alueella monipuolinen muinainen asuinalue. Noin 5000 vuoden takainen "Kivikauden kylä" käsittää yli 30 kivikautisen asumuksen pohjaa, suunnilleen samanverran kivistä rakennettuja erisuuruisia röykkiöitä sekä muinaisen Litorinanmerenrannan suuntaisena jonona sirpaloituneista kivistä koostuvia palokivikumpuja.
Kauniin jäkäläkankaan moreenipintaan kätkeytyy myös jätinkirkoksi tulkittu osin tuhoutunut kivikehä sekä luonnonjumalien palvontaan liitynevä uhrikivi, niin sanottu "menhir" Kuvassa vasemmalla.
Radiohiiliajoitusten mukaan Kettukankaan "kivikauden kylässä" on asuttu noin 3200 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kyseessä on voinut olla hylkeenpyynnistä eläneen pyyntiyhteisön ympärivuotisesti asuttu perusleiri, jonka käyttö on jatkunut muutamien vuosisatojen ajan.
Lue tästä Aulis Forssin teksti
Raahen Kettukankaan palokivikummut vuoden 1996 tutkimuksen valossaArgeologian laboratorion koekaivausryhmän toimintaa kesällä 1999
Palaneenkiven röykkiö Kettukankaan muinaisjäännealueella:
Maisemakuvia mattilanperältä
Ispinänoja
Jylhä
Nahkakallio
Tarinaa kylän historiasta
Muinaisalueen valokuvia
kotisivu