Mattilanperän kyläyhdistyksen säännöt
Perustamiskirja tehty 17.03.1986
Yhdistys merkitty yhdistysrekisteriin 26.04.1999
Rekisterinumero 176393
1§ Yhdistyksen nimi on Mattilanperän kyläyhdistys.
Ja sen kotipaikka on Raahen kaupunki Oulun läänissä.
.2§ Yhdistyksen tarkoituksena on Mattilanperän kylän asukkaiden yleisten ja yhteisten etujen ajaminen, viihtyvyyden ja yhteishengen lisääminen,perinteiden vaaliminen ja kaikinpuolisen hyvinvoinnin edistäminen kylässä.
Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa järjestämällä talkoita, antamalla lausuntoja ja tekemällä anomuksia viranomaisille, järjestämällä tiedotus- ja koulutustilaisuuksia ja edellisiin verrattavilla tavoilla toimimalla kyläläisten parhaaksi.
Toiminnan tukemiseksi yhdistys voi toimeenpanna rahankeräyksiä ja arpajaisia.
Yhdistys voi omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä. Yhdistys voi myös vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. Yhdistys voi harjoittaa kauppa-, kioski- ja ravintolaliikettä, kutakin vain yhdessä toimipaikassa.
.3§ Yhdistyksen jäsenenä voi olla Mattilanperän ja sen ympäristön vakituinen asukas, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäsenet hyväksyy hallitus.
.4§ Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri-rahastonhoitaja sekä vähintään neljä ( 4 ) ja enintään yksitoista ( 11 ) jäsentä.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan ja hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja mukaan lukien on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
.5§ Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, tai sihteeri rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.
.6§ Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.
.7§ Yhdistyksen kevätkokous on pidettävä maaliskuun loppuun mennessä ja syyskokous syys - marraskuussa. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä neljäntoista vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni.
.8§ Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta jäsenille lähetetyillä ilmoituksilla tai julkaisemalla kutsu syyskokouksen päättämässä sanomalehdessä.
.9§ Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- Kokouksen avaus
- Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
- Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
- Esitellään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto.
- Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
- hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
- Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
. Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- Kokouksen avaus
- Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
- Hyväksytään kokouksen esityslista.
- Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle.
- Valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri-rahastonhoitaja ja muut jäsenet.
- Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
- Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
.Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
.10§ Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetusta äänistä.
Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkautumisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.
Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.